Blogeja

Boråstapeter näkyy ja kuuluu blogeissa

Sisustusaiheiset blogit suorastaan tulvivat toinen toistaan upeampia sisustusratkaisuja, eikä olekaan ihme, että myös boråstapeter näkyy niissä näyttävästi saaden bloggaajilta ylistäviä kommentteja. Myös boråstapeterin taustalla vaikuttava slogan sopii hyvin blogimaailmaan, sillä yrityksen perustaja oli sitä mieltä, että jokaisessa ruotsalaisessa kodissa tulisi olla varaa kauniisiin tapettiratkaisuihin. Näin boråstapeter oli omalla alallaan jopa tasa-arvon arvokkaalla tiellä, johon bloggaajan…

Blogeja

Partyking auttaa bloggaajaan juhlien järjestämisessä

Vaikka bloggaajan elämä saattaakin näyttää ulkopuolisen silmin usein ruusuilla tanssimiselta, on se tästä huolimatta yleensä kovaa työtä. Työpäivät venyvät helposti pitkiksi ja esimerkiksi kuvankäsittelyä saattaa tulla tehdyksi silmät ristissä. Tästä syystä bloggaajan on tärkeää huolehtia myös riittävästä levosta ja siitä, että hän pääsee riittävästi vapaalle lataamaan akkujaan. Ja mikäpä olisikaan kivempi tapa päästellä turhia höyryjä…

Uncategorized

Bloggaajan ajankäyttö kiireisessä työelämässä

Pidätkö kirjoittamisesta? Ilmaisetko mielelläsi itseäsi kirjallisessa muodossa miettien samalla kaikkea päivittäiseen elämään liittyvää? Jos vastauksesi on kyllä, sinun kannattaa ehdottomasti avata oma blogi verkossa. Ehkäpä vetoat kuitenkin kiireisiin ja siihen, että nykyajan hektisessä työelämässä aika ei riitä kaikkeen vaikka kuinka yrittäisi. Useammat bloggarit kertovat, kuinka ajatusten jakaminen blogin tai sosiaalisen median sivuilla on tehnyt elämän…

Uncategorized

Mihin tuore bloggaaja tarvitsee 15000 lainaa?

Ammattimainen bloggaus on Suomessa vielä melko harvinaista, mutta ei suinkaan mahdotonta. Monen on vielä nykyäänkin vaikeaa nähdä blogi oikeana työnä ja tätä työtä saatetaan joillakin tahoilla aliarvioida. Tällaisten asenteiden ei kannata kuitenkaan antaa lannistaa, vaan pyrkiä sinnikkäästi kohti omia unelmia! Ammattimaisen blogin rakentaminen vaatii jonkin verran rahaa, etenkin blogin alkumetreillä, kun blogi ei vielä tuota…

Uncategorized

Millainen on ammattibloggaajan tyypillinen työpäivä?

Puhuttaessa ammattibloggaajista monen ajatuksissa siintävät upeat ravintolaillalliset, kaukomatkat, merkkivaatteet, viimeisen muodin mukainen sisustus ja muut vastaavat asiat, jotka kertovat bloggaajan ylellisestä elämäntyylistä. Kun kuitenkin tarkastellaan ammattibloggaajan tyypillistä työpäivää, astuu arki vahvasti mukaan kuvaan, ja vähitellen voi huomata, että luksuksen osuus on loppujen lopuksi melko pieni elämää. Ammattibloggaaminen on aivan oikeaa työtä, eikä suosituksi ammattibloggaajaksi nousta…

Uncategorized

Mikä blogeissa viehättää?

Netistä löytyy erilaisia blogeja pilvin pimein. On sisustusaiheisia blogeja, matkablogeja, hääblogeja, lifestyle-blogeja, lapsiperheblogeja ja kaikkea siltä väliltä. Osa blogeista on kiehtonut lukijoita monien vuosien ajan, mutta osa kuihtuu kasaan pian luomisensa jälkeen. Mikä blogeissa sitten oikein viehättää? Kerromme tässä artikkelissa muutaman syyn, joiden ansiosta blogit ovat vuodesta toiseen lukijoiden suosiossa. Tirkistelyn halu Blogeissa ja suosituissa…

Uncategorized

Miten blogista saa mahdollisimman kiinnostavaa?

Elämme parhaillaan aikaa, jolloin kaikki ovat verkossa käytännössä koko ajan. Internet tarjoaa meille rajattomasti mahdollisuuksia, muun muassa mahdollisuuden ilmaista mielipiteemme suurelle yleisölle. Helppo tapa tähän on blogin – tai vlogin, eli video blogin – perustaminen. Blogit voivat hetkessä nousta koko maailman suosioon, mutta suosiota saavuttaakseen täytyy tuntea muutama kikka, jolla blogistaan saa mahdollisimman lukijaystävällisen –…

Uncategorized

Graafisen suunnittelun koulutus

Moni haaveilee graafisen suunnittelijan ammatista. Graafisen suunnittelijan työ onkin kieltämättä todella monipuolista ja parhaimmillaan se on myös luovaa, vapaata ja ennen kaikkea hauskaa. Graafikoille on tarjolla monenlaisia mahdollisuuksia työelämässä. Graafinen suunnittelija voi työllistyä esimerkiksi suuren yrityksen graafikoksi, aikakauslehden Art Directoriksi eli AD:ksi, mainossuunnittelijaksi mainostoimistoon tai vaikka nettisivujen suunnittelijaksi IT-alan yritykseen. Yhä useampi graafinen suunnittelija myös…

Uncategorized

Mitä on graafinen suunnittelu?

Graafinen suunnittelu on osa lähes kaikkea tuotesuunnittelua. Nykyisellä digiaikakaudella myös yrityksen visuaalinen identiteetti on yksi menestyksen mittareista. Usein menestyvän yrityksen visuaalisen ilmeen takana on aina taitava ja ammattitaitoinen graafinen suunnittelija. Monet haaveilevat graafisen suunnittelijan työstä, eikä mikään ihme. Työ on luovaa ja usein varsin vapaata, minkä lisäksi graafinen suunnittelu tarjoaa hyvät mahdollisuudet myös yrittäjäksi ryhtymiseen.…

Blogeja

Miksi ihmiset pitävät blogeja?

  Blogin pitäminen on suosittu harrastus, mutta osalle – vaikkakin harvalle – se on myös mieluisa työ, joka tarjoaa mahdollisuuden ansaita rahaa mielekkäällä tavalla. Blogien pitämisen suosion taustalta löytyy useita syitä, joista kerromme tällä sivulla muutaman. Blogi antaa tilaisuuden harjoittaa luovuutta sekä omia kirjoitustaitoja Blogi on helppo pistää pystyyn. Tästä syystä blogeja syntyykin erittäin paljon.…